(KK = Kiuruveden Kärkkäiset, 2013, sukukirja: Niilon taulut 4796 ja 4827)

Dolgoruki otti pojan nauriin vastaan. Ei ole tietoa, selviytyikö pikku Niilon koti ja perhe venäläisen sotaväen ryöstelyltä. Hengissä he kuitenkin näyttävät selvinneen. Heistä tiedetään ainakin, että Riitta-sisar (s. 1798) perusti ison perheen myöhemmin Nerkoolta kotoisin olleen talollisen poika Juho Sonnisen kanssa ja vanhin veli Samuel Kärkkäinen (1794–1848) Katariina Ryhäsen kanssa Poroveden Leipämäkeen eli Laukkalaan. (KK taulut 4797 ja 4821)

Hei,
Tässä Kärkkäisten Sukuseuran jäsenviesti 3/2023, olkaa hyvä

Toivottavasti kaikilla on ollut kiva, aurinkoinen kesä! Sukuseuran alkuvuosi on ollut suhteellisen hiljainen mutta niin se yleensä on sukujuhlavuoden jälkeen. Ensi vuonna aloitetaan taas seuraavan sukujuhlan valmistelu mutta olemme sitä jo hieman miettineet, alla siitä enemmän omassa kohdassa.

- Käytiin läpi edellisen sukuhallituksen kokouksen pöytäkirja ja hyväksyttiin se

- Käytiin läpi jäsentilanne:
Sukuseuran jäsenmaksun on suorittanut 150 henkilöä. Sukuhallitus toivoo vielä että useampi maksaisi 2023-2025 jäsenmaksun (30 €) ja näin tukisi sukututkimusta ja seuran toimintaa. Korostan vielä, että seuran hallituksen ja neuvoston jäsenet tekevät työtä vapaaehtoisesti, eikä heille makseta mitään korvauksia. Kaikki tuotot menevät seuran toiminnan ja tavoitteiden hyväksi. Maksuohje jäsenmaksun maksamiseksi löytyy tämän jäsenkirjeen alapuolelta.

- Facebook ryhmä on kasvanut kovasti, ryhmäläisiä on jo 440 kappaletta! Myös ryhmäläisten toivotaan liittyvän sukuseuran jäseniksi jos eivät sitä vielä ole.

- Sukuhallitus kävi läpi jäsenkyselyn tulokset ja mitä toivottiin sukukokoukselta. Keskusteliin laajasti mitä seuraava sukukokous voisi pitää sisällä.

Alla vähän hahmotelmaa, tätä työstetään vielä eteenpäin:

Sovittiin että sukuhallitus ja sukuneuvosto kokoontuu yhteiskokoukseen kesällä 2024. Paikkana tulee olemaan Kuopio.Tämä järjestetään sillä edellytyksellä että yli 20 sukuhallituksen/neuvoston
jäsentä ilmoittautuu mukaan. Tähän tulee myös ohjelmaa kokouksen ympärille jotta päivästä tulisi kokonaisuus. Tätäkin ideoidaan eteenpäin seuraavassa sukuhallituksen kokouksessa.
Tänne pyritään myös kutsumaan sukuhallituksen tai neuvoston ulkopuolelta uusia potentiaalisia jäseniä sukuseuran toimintaan. Sukuseuran puheenjohtaja on heihin henkilökohtaisesti yhteydessä viimeistään ensi keväänä. Minulle saa myös ilmoittaa henkilöitä jotka voisivat tulla
kysymykseen.

Sukujulkaisut ja Y-DNA-projekti:

Seuraavat sukujulkaisut ovat sukukirja Pielisjärven Kärkkäisistä sekä Kärkkäis-tarinat II.
Pielisjärven kirja tulee valmiiksi hyvin todennäköisesti seuraavaan sukukokoukseen mennessä (kesä 2025).

Y-DNA projektiin toivotaan vapaaehtoisia seuraavista sukuhaaroista:

- Suonenjoen Kärkkäisten Y-DNA-testi valmistui, mutta se ei tuonut toivottua varmuutta mistä sukuhaara polveutuu.

Tämän sukuviestin tarina-liitteenä on alla oleva kertomus Juho Pöksyläisestä.

Yhteenveto sukuseuran viimeaikaisista/tulevista tapahtumista:
- Jäsenkirje 2/2023 kesäkuussa

- Sukuhallitus 2/2023 15.8.2023

Sukuhallitus toivoo kaikille hyvää loppukesää ja tulevaa syksyä!
Kimi
puheenjohtaja/Kärkkäisten sukuseura
www.karkkaistensukuseura.fi
FB: Kärkkäisten suku
Email: karkkaistensuku(ät)luukku.com
joakim.karkkainen(ät)gmail.com

KOTISEUTU- JA SUKUTUTKIJA, MAANVILJELIJÄ JUHO PÖKSYLÄINEN ELI ”LÄÄVÄN JUHO” (1858–1939)
Juho Pöksyläinen syntyi 1858 Kiuruveden Hautakylän Kankaalla Aappo Pöksyläisen ja Anna Kaisa Remeksen vanhimpana lapsena. Anna Kaisa Remes, jota ”Kankaan Kaisaksi” kutsuttiin, oli Kiuruveden Remeskylän Joppilan tyttöjä. Pöksyläiset ovat Kärkkäisiä. Nimi annettiin v. 1694 eräälle Kiuruveden Hautakylän Kärkkäisten kantatilalla asuneelle Olli Kärkkäiselle, koska eri sukupolvissa ja -haaroissa saman nimiset henkilöt olivat vaarassa sekaantua. Nimen Pöksyläinen synnystä on kaksi tarinaa. Toisen mukaan tällä Ollilla oli huomiota herättävät nahkapöksyt, mistä nimi. Toisen tarinan mukaan hänen asumustaan sanottiin pöksäksi, ja nimi olisi tullut siitä. Ilman nimenvaihdosta v. 1694 Juho olisi siis ollut Juho Kärkkäinen.

JÄSENKIRJE 2/ 2023

Hei,

Tässä Kärkkäisten Sukuseuran jäsenviesti 1/2023, olkaa hyvä

Aivan ensimmäiseksi Sukuhallitus kiittää kaikkia 2023-2025 jäsenmaksun maksaneita!

Sukuhallitus käsitteli mm. seuraavia asioita 1/2023 kokouksessaan:

Keskusteltiin laajasti seuraavan kokouksen pitopaikasta. Tähän
saatiin jo selkeä ykköskohde mutta varmistetaan vielä että aikataulut ym
täsmää, palaan kokouspaikkaan kesän jälkeenTavoitteena on tarjota
osallistujille oheistoimintaa varsinaisen sukukokouksen lisäksi. Tätä
työstetään eteenpäin, ehdotuksiakin otetaan vastaan:

Sovittiin että sukuhallitus ja sukuneuvosto kokoontuu yhteiskokoukseen
kesällä 2024. Paikkana tulee olemaan Kuopio. Tämä järjestetään sillä
edellytyksellä että yli 20 sukuhallituksen/neuvoston jäsentä
ilmoittautuu mukaan.

Sukujulkaisut ja Y-DNA-projekti:

Yhteenveto sukuseuran viimeaikaisista tapahtumista (poislukien sukututkimus):

Seuraava sukuhallitus 15.8.2023

Muuta:

Sukuhallitus toivoo kaikille hyvää pääsiäistä ja tulevaa kevättä!
Seuraava varsinainen sukuviesti kesäkuussa 2023

Kimi

puheenjohtaja/Kärkkäisten sukuseura

www.karkkaistensukuseura.fi

Facebook: Kärkkäisten suku

Email: karkkaistensuku@luukku.com

Juho Rissasen (9.3.1873–11.12.1950) äiti oli Agata Kärkkäinen (1849–1928), joka oli muuttanut Kiuruveden Kalliojärveltä Kuopioon työtä etsimään. Juho katsoi perineensä
taiteelliset taipumuksensa äidiltään. Juhon isä oli työmies Heikki Rissanen (1850–1884). Perheellä ei ollut koskaan omaa tai edes vakituista asuntoa. Perhe asui Juhon lapsuudessa
vaatimattomassa kylmässä mökissä Kuopion Kemilänmäellä. Perhe joutui asumaan myös yksihuoneisessa mökissä toisen perheen kanssa. Välillä he asuivat vajassa, johon kerran omistajan poika ratsasti teutaroimaan hevosen kanssa. He asuivat myös tuvassa, jonne omistaja toi sisälle härän tappaakseen sen siellä, koska pakkasessa sen nylkeminen olisi ollut ikävämpää. Härän tappaminen ei heti onnistunut, vaan tuskissaan raivostunut härkä riehui tuvassa rikkoen
huonekaluja, muita tavaroita ja aiheutti suurta vaaraa ihmisille.

Juhon isä oli juoppo. Tienestit eivät kostuttaneet perhettä, vain häntä itseään. Juho oli kymmenvuotias, kun hänen isänsä jäätyi humalassa järven jäälle eksyttyään suunnasta. Juhon äiti siivosi ja pyykkäsi varakkaille mitättömällä palkalla. Eikä se riittänyt pitämään nälkää poissa. Lisätienestiä hän hankki tekemällä iltaisin luutia, vastoja ja tarvekaluja. Juho auttoi äitiään kykyjensä mukaan kaikessa, luudanteosta pienempien lasten vahtimiseen. Lapsia perheessä oli ollut kaikkiaan kuusi. Heistä kulkutautiin oli kuollut jo ennen isän kuolemaa neljä. Eloon jäivät vain vanhin, Juho, ja hänen yhdeksän vuotta nuorempi veljensä Antti (s. 1882–1920), josta tuli myöhemmin koristepuuseppä.

Perheessä asui myös äidin äiti. Juhon äiti ja mummo olivat uskonnollisia. Kasvatus oli ankaraa ja armotonta. Mummo oli kärttyisä. Lapset pelkäsivät häntä. Vitsa ja moite olivat menetelmiä nöyräksi ja kunnolliseksi kansalaiseksi kasvattamisessa. Vitsaa säestettiin ”raamatullisesti”:
”Jota Jumala rakastaa, sitä hän kurittaa. Joka kuritta elää, se kunniatta kuolee.” ja ”Iäinen ilo tulee tuonpuoleisessa”. Ja vitsaahan tuli milloin vilkkaan pojan pienimpienkin erehdysten, sattumien, vahinkojen tai itsepäisyydenkin vuoksi, milloin mistäkin syystä.

Juhon lapsuudessa nälkä oli raastavana läsnä aina. Jo alle kymmenvuotiaana Juhokin joutui hankkimaan leipää perheen elannoksi. Hän keräsi havuja ja kaupitteli niitä Kuopion rouville porrasmatoiksi. Saamillaan lanteilla osti leipää kotiin. Joskus nälkää saattoi lievittää isän veljen,
keskussairaalan muonitusmestari Antti Rissasen perheessä.

Juholla ei ollut perheen toimeentulo- ja elatushuolien vuoksi mahdollisuuksia koulunkäyntiin, kuten varakkaiden lapsilla. Juholle sattui myös vakavia sairauksia ja onnettomuuksia, joissa oli
lähellä hengenmeno. Lämmitellessään kylmässä huoneessa selkäänsä, uuden puseron jäykkä helma otti tulen. Juhon selkä ehti palaa pahoin ennen kuin tuli saatiin sammutetuksi. Juho joutui makaamaan vatsallaan kevääseen asti. Juhon leikkitoverit saattoivat istua tuntikausiakin vuoteen vieressä opettamassa tälle kirjoituksen alkeita.

Isorokko tappoi kaksi perheen lapsista. Juho selvisi, mutta tauti jätti lieviä jälkiä kasvoihin. Sitten kerran Juho oli taas hakemassa vettä saavilla kelkan kanssa avannosta. Juho ei jaksanut nostaa korvoa ylös jään reunalle, vaan hänelle liian painavana se veti hänet avantoon. Akat rannalla vääntelivät vain käsiään ja voivottelivat, että ”Herranen aeka, nyt se poeka hukkuu!”, mitään sen estämiseksi tekemättä. Paikalle sattunut sotilas ärähti: ”Vae sinne sinum pit männä räpiköemään!” Mutta ojensi kepin Juholle tarttua ja nosti pojan kauluksesta jäälle jatkaen: ”Olipas mukava aeka männä uimaan!” Siitä Juhoon iski keuhkokuume, joka esti koulunkäyntiä.

Juho yritti saada vähän tienestiä kaikenlaisilla pikku töillä. Täytettyään 13-vuotta hän oli muurarin apulaisena, telefoonikonttorin asiapoikana, lampun sytyttäjän raskaiden tikkaiden kantajana ja lamppujen sytyttäjänä hautausmaan luona sekä Savo-Karjala -lehden juoksupoikana, jonka piti viedä öisin oikovedokset venäläisen sensorin tarkastettaviksi. Ei niistä paljon tienannut.

Kaupunki tarjosi ilmaista alkeisopetusta, johon Juho alkoi osallistua 13-vuoden iässä. Työläisten sunnuntaikoulussa opetusta järjestettiin lauantai-iltaisin ja sunnuntaisin. Kaksi vuotta myöhemmin Juho alkoi osallistua kolmesti viikossa iltakouluun. Tavoitteena hänellä oli lyseon neljän vuoden oppimäärän saavuttaminen aineina lukeminen, ainekirjoitus, matematiikka
ja luonnontieteet. Viimeiset vuodet koulua oli käytävä joka ilta sunnuntait mukaan lukien.

Viidentoista ikäisenä Juho pääsi apulaiseksi kirjakauppaan ja sai myydä kirjoja ja tupakkaa myös kojusta Kuopion talvi- ja syys-markkinoiden aikaan. Erityistä kiinnostusta hänessä herätti kuitenkin Bergin maalikauppa vernissan tuoksuineen. Hän halusi ja pääsi oppipojaksi maalarimestari Bergille. Oppipojat asuivat ja söivät Bergillä. Tämä oli vaativa opettaja, mutta pyrki isällisesti silmällä pitäen kasvattamaan heidät hyviksi miehiksi ja työntekijöiksi. Juho edistyi hyvin ja hän sai tehtäväkseen uusien koristemallien suunnitteluakin. Mutta Juhon ja mestari Bergin välille ilmaantui myös säröjä, kun Juho innostui kokeilemaan vapaa-ajalla Bergin maaleilla
kiinnostavia värisävyjä pahvinpalasille, vanhoihin laatikoihin yms.

Uudenlaista intoa Juholle antoi Bergin palvelukseen tullut koristemaalari, joka kertoi Helsingissä näkemistään taidemaalauksista. ”Sinä olet käsityöläinen, Juho, ja jos keskityt työhösi, voit tulla ensiluokkaiseksi ammattilaiseksi. Ei sinua ole tarkoitettu taidemaalariksi.”, sanoi Juholle mestari Berg. Kerran sitten riideltyään mestari Bergin kanssa Juho ilmoitti lähtevänsä. Berg tuppasi viisi markkaa Juhon kouraan ja sanoi ”No mene sitten!"

Juho osti puolentoista markan junalipun Suonenjoelle. Hän oli silloin 19-vuotias. Siitä alkoi Juhon kiertolaiselämä eri paikkakunnille jonkinlaisena loppumääränpäänä päästä joskus Helsinkiin. Kuopiossa maalarimestari Bergin opissa saatu ammattitaito oli suureksi hyödyksi monessa paikassa Juholle elantoaan hankkiessa.

Elämä oli vaikeaa, mutta Juho ei katkeroitunut, vaan säilytti äärimmäisen vaikeissakin elämäntilanteissa optimistisen ja huumorin sävyttämän suhtautumisensa asioihin. Hän oli päättänyt selviytyä eikä luovuttaa. Velvollisuudentunto ja vaatimattomuus olivat hänen toimintatapojaan. Tahto oli vahva. Nöyryyteen hänet oli kasvatettu, mutta epäoikeudenmukaisesti
kohdeltuna Juhon vahva tahto pani sulkemaan monta ovea. Hän luki kirjallisuutta, joissa kerrottiin vaikuttavia elämäntarinoita henkilöistä, jotka olivat nousseet äärimmäisen vaikeista ja vaatimattomista lähtökohdista merkittäviksi ja historian tunnustamiksi henkilöiksi. Niistä hän keksi
itselleen tunnuksen: Luonne ja sitkeys.

Vuosien kiertelyn jälkeen Juho saapui Helsinkiin. Hän pääsi töihin Taideteollisuusyhdistyksen keskuskoulun kahden opettajan pitämään yritykseen ja sen jälkeen heidän suosituksestaan kyseiseen kouluun. Kun mestari koulussa ivasi teräväkielisesti Juhon piirtämiä kuvioita, Juhon mitta tuli täyteen. Sattumien kautta hän pääsi taidemaalari Albert Gebhardin (1869–1937) oppiin, joka toimi myös Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajana ja rehtorina. Gebhardilla oli huvila Rautalammilla Karinkoskella, mistä hän vuokrasi lisäksi myllärinmökin
saadakseen työskennellä rauhassa sosiaalisen seurustelun häiritsemättä. Sinne Juho pääsi kesäksi kosken kohinaan ihailemaan ruispeltoja, uittomiesten ketteriä liikkeitä ja lukemaan ja nauttimaan olostaan Rautalammin Kärkkäälän koskimaisemissa.

Kadotettuaan koulutodistuksensa vuosia kestäneellä kiertolaismatkallaan Kuopiosta Helsinkiin, hänellä ei ollut osoittaa vaadittua koulupohjaa Taideyhdistyksen kouluun. Hän kuitenkin pääsi kyseiseen kouluun yksityisoppilaaksi taidemaalari Helene Schjerfbeckin (1862–1946) ateljeehen. Juho oli yliahkera. Työstettyään eräänä lauantai-iltana tukijansa settlementtityön, naisasia- sekä raittiusliikkeiden edelläkävijä Alli Trygg-Heleniuksen (1852–1926) joululehteä aamuneljään asti, hän muutaman tunnin torkkujen jälkeen meni piirtämään joksikin aikaa Taidekoululle Schjerfbeckin ateljeehen, jonne avainta säilytettiin hallissa olevan veistoksen
pään sisällä, ja lukitsi oven jäljessään. Jonkin aikaa piirrettyään häntä alkoi kovasti väsyttää, joten hän meni lepäämään neiti Schjerfbeckin yksityishuoneen sohvalle. Sieltä rehtori Waenerberg löysi pöpperöisen Juhon nukkumasta rikkoutuneeksi luullun lukon korjaamiseksi
työkaluja kantavan talonmiehen kanssa. Rehtori tulkitsi Juhon tunkeutuneen humalassa Schjerfbeckin huoneeseen nukkumaan ja ärjäisi. ”Mitä sinä täällä teet!”. Selitykset eivät auttaneet. Juho erotettiin piirustuskoulusta. Tiettävästi Juho ei käyttänyt alkoholia tuolloin
lainkaan, ja hallitusti vain seuranpidossa myöhemminkin maailmalla liikkuessaan.

Alli Trygg-Helenius tutustutti Juhon Albert Edelfeltiin (1854–1905), ja tämän suosituksesta Juho pääsi Turun Piirustuskouluun 1896–97. Edelfeltin ansiosta Juho pääsi myöhemmin myös
Pietariin taideakatemiaan Ilja Repinin oppilaaksi. Kuopion kuvernöörinä ollut kenraaliluutnantti, vapaaherra Aminoff järjesti Juholle rahoituksen Pietarissa opiskelua varten.

Venäjänkieltä taitamattomana Juho käytti Pietarissa vapaa-aikansa etupäässä venäläisen taiteen tutkisteluun mm. Eremitaasissa. Sattui kommelluksiakin, joita venäjänkielen osaamattomuuden lisäksi aiheuttivat myös mieleen juolahdukset. Nevski Prospektilla kävellessään hän näki korkean tornin, jossa palovartija vahti kaupunkia. Juho halusi maalaispojan viattomuudella katsoa kaupungin näkymiä ylhäältä ja alkoi juosta rappusia ylös. Siihen miliisit karjumaan kieltoja, joita Juho ei ymmärtänyt eikä välittänyt. Juhopa lisäsi vauhtia ja miliisit perässä. No, poliisikamarillehan Juho sieltä päätyi – eikä ajattelemattomuuttaan edes ainoan kerran. Noista kiperistä tilanteista Juhon pelasti akatemian opiskelijakortti, jossa oli yliopiston rehtorinkin titteliä kantaneen tsaari Nikolai II:n, vararehtori kreivi Tolstoin ja taidemaalari Ilja Repinin nimikirjoitukset. Kerran taas hienostoperheessä päivällisellä tarjottu mustikkakeitto maistui Juhosta mukavan kotoiselta, ja hän halusi sitä lisää, mutta ei osannut venäjänkielistä sanaa sille.
Kun hän ei tullut ymmärretyksi, niin hän kuuluvalla äänellä sanoi ”Soppaa”. Pöytäseurue hiljeni ja emäntä punastui. Osoittamalla mustikkasoppakulhoa Juho kuitenkin sai ison lautasellisen mustikkasoppaa. Ruokailun jälkeen palvelijatar tuli hänen huoneeseensa, pyysi nähdä hänen piirustuksiaan, kaivoi sieltä takaperin olevan alastoman naisen kuvan ja osoitti naisen pyllyä, sanoen ”soppa”, ja poistui.

Talven Pietarin kosteassa ilmanalassa oltuaan Juho sairastuija palasi lääkärin neuvosta takaisin Suomeen. Kuopiossa rikas kauppaneuvos Birger Hallman (1851–1936) kutsui hänet toipumaan maatilalleen Väänälänrantaan, missä Hallmanit viettivät kesää. Juho sai perheessä sellaisen suosion, että kauppias varasi Juholle Kuopiossa käyntejä varten Väänälärannasta pysyvästi jopa oman huoneen. Hallman myös kouli maalaispoika Juhon käytöstä edustuskelpoisemmaksi.

Juho Rissanen teki opintomatkat Euroopan halki mm. Italiaan ja Ranskaan 1900-luvun alkuvuosina. Italiassa hän mm. opiskeli freskotekniikkaa. Carraran kivilouhosten läheltä hän etsi hiekkaa ja muita työssä tarvittavia aineksia, joita kuljetti käsikärryillä valkoinen pellavatakki yllään. Kylän lapset juoksivat hänen perässään ja huusivat ”Paitasetä, Paitasetä!” Siitä Clara Stocker sai nimen mm. Juho Rissasen itsensä haastatteluihin perustuneeseen elämäkertaan: Paitasetä- Juho Rissasen elämä.

Kotimaassa ollessaan Juho maalasi vuonna 1907 Nilsiän kirkon alttaritaulun Ristintie käyttäen malleinaan nilsiäläisiä, myös vähemmän hurskaitakin kansanihmisiä. Herjaajan mallina oli Heikki Rissanen eli Juikka-Heikki, Jeesuksen mallina uskonnollinen Ville Taskinen eli Konsuli-Ville, talosta taloon kiertänyt pikkutavaran kauppias, pyhäkoulunopettaja ja seurapuhuja, ristinkantajana ”alan miehiä” paremmin Raamatun tekstit tuntenut Pärttyli Pitkänen ja ruoskijana hänen veljensä Paavo, yksi naisista oli konkurssin tehneen vaimo ja sureva nainen pitäjän
huonomaineisin tyttö. Aikalaisissa alttaritaulu herätti ymmärrettävästi pahennusta.

Venäjän vallankumousta 1917 seuranneet levottomuudet, väkivaltaisuudet ja kevään 1918 kansalaissodan raakuuksien näkeminen Helsingissä aiheuttivat Juholle kestämättömän painajaisen, ettei hän voinut työskennellä ja jäädä Suomeen. Hän matkusti Ruotsiin. Mutta kun sielläkin oli ruokapula, hän jatkoi Kööpenhaminaan ja talven lähestyessä edelleen jo tutuksi tulleeseen Pariisiin. 1920-luvun lopulla hän halusi reistailevan terveytensä vuoksi lämpimämpään ilmanalaan. Ankaran lapsuuden alituinen nälkä ja sairaudet olivat jättäneet jälkensä. Vuodet 1935–39 Juho vietti ateljeessa Nizzassa. Kesäkuukausia Juho tuli viettämään Suomeen. Työtilauksia taiteilijalle tuli runsaasti sekä ulkomailla että Suomessa. Taidemaalarina hän oli myös ulkomailla tunnettu ja tunnustettu.

Toisen maailmansodan puhkeaminen teki Keski- ja Etelä-Euroopassa työnteon Juholle mahdottomaksi. Kun hänen hengitysteidensä heikko kunto ei kestänyt Suomen talvea, hän matkusti Yhdysvaltoihin vuoden 1939 lopussa. Laiva USA:han oli tupaten täynnä Saksasta Baltian kautta paenneita ihmisiä. Matkan raskautta lisäsi tieto, että merellä partioi saksalaisia sukellusveneitä. Kun sitten laiva saapui New Yorkin satamaan, tullivirkailija toivotti suomalaisen
passin nähtyään hänet tervetulleeksi Amerikkaan. ”Teidän maanne maksaa velkansa.” Vastaanottamassa Juho Rissasta oli konsuli puolisoineen.

Elämänsä viimeisen vuosikymmenen Juho Rissanen eli Amerikassa töitä tehden. Hänelle myönnettiin Suomen valtioneläke, vaikka inflaatio söi sen sotien jälkeen melko merkityksettömäksi. Juho keräsi töidensä myynneistä myös säästöjä, jotka turvasivat ikääntyneen taiteilijan toimeentuloa. Juho Rissanen kuoli Amerikassa joulukuussa 1950. Hänen tuhkansa tuotiin Kuopion hautausmaalle.

Tuulikki Kärkkäinen

Hyvät Kärkkäiset ja heidän ystävät,

Sukuseuran hallitus kokoontui marraskuun alussa videokokoukseen josta poimin muutamia kohtia teille.

Sukukokous 2022:

- Uutta juhlakirjaa myytiinvähemmän kuin odotettiin tai sitten vain olimme ylioptimistisia ja
tilasimme niitä liikaa. Nyt niitä kuitenkin on varastossa vähän liikaa.

- Kiitos vielä kaikille osallistujille ja esiintyjille sukupäivillä, ohjelma ja tunnelma oli erinomainen!

Seuraavaa kolmisvuotiskautta kohti 2023-2025 seuran hallitus asetti tavoitteita:

- Järjestää sukukokous 2025 (paikka avoin, päätetään 2023 aikana) onnistuneesti niin, että

- Osallistujia on 25% enemmän kuin Jyväskylän kokouksessa

- Uudistaa sukupäivien ohjelmaa niin että se houkuttelisi myös nuorempaa polvea (tämä työ aloitetaan heti)

- Saada sukuseuraan enemmän jäseniä ja lisätä Facebook ryhmän kokoa 25-30% Uudistaa viestintää ja lisätä jäsenkirjeiden määrää

- Mahdollisesti ”sparrata” hyviä käytäntöjä muiden sukuseurojen kanssa.

Sukujulkaisut ja Y-DNA-projekti:

- Pielisjärven kirja on valmis todennäköisesti 2024 mutta viimeistään sukukokoukseen 2025

- Kärkkäis-tarinat II -kirjan tarinoita kerätään ja ideoita/tarinoita voi myös lähettää Tuulikille:
tuulikki.karkkainen(ät)pp.inet.fi

- Odotetaan tuloksia Suonenjoen Kärkkäisten Y-DNA-testistä, mikä tuo tietoa myös Pielisjärven
Kärkkäisten sekä Paltamon–Sotkamon Kärkkäisten haarautumisista.

- Lisäksi on tavoite selvittää seuraavaksi ns. Liperin ortodoksi-Kärkkäisten haarautumista.

Sitten jäsenmaksuun 2023-2025:

- Jäsenmaksu kaudelle 2023-2025 on 30€/jäsenOhjeet maksun suorittamiseen on liitteenä ja sukuseuran kotisivuilla.

Muuta

Sukuhallitus toivoo kaikille Hyvää Joulua ja Uutta vuotta 2023.
Toivottavasti koronasta pääsisimme jo eroon ja voisimme tavata toisiamme
normaalisti tulevaisuudessa.

Seuraava varsinainen sukuviesti Maaliskuussa 2023.

Kimi

joakim.karkkainen(ät)gmail.com

www.karkkaistensukuseura.fi

Facebook: Kärkkäisten suku

"LAPUAN LAKI" ISKI UMPIMÄHKÄÄN

Kesän 1929 eduskuntavaalien jälkeen poliittinen tilanne maassa alkoi jälleen kärjistyä. Jo 1920-luvun vuosina oli tasavallan oikeistoryhmien mielestä presidentti K. J. Ståhlbergin johtama sisäpolitiikka, joka tähtäsi kansalaissodan jälkeisten yhteiskunnallisten vastakohtaisuuksien sovitteluun, ollut omiaan vahvistamaan kommunistien asemaa. Vuonna 1929 sai alkunsa oikeistoradikaalinen ja kommunismin vastainen joukkoliike, joka pyrki esiintymään hallitustakin ohjailevana ja maata terrorisoivana painostusryhmänä. Julkisuudessa esillä olleiden johtajiensa kotipaikan mukaan tätä ryhdyttiin kutsumaan "Lapuan liikkeeksi". Sen alkuvaiheen näkyviä tapahtumia oli Vaasassa toimineen työväenlehden kirjapainon hävittäminen ja myöhemmin poliittisten vastustajien väkivaltaiset kyyditykset yleensä maan itärajalle saakka – näitä kyydityksiä ryhdyttiin kutsumaan "muilutuksiksi" niiden organisoinnissa aktiivisesti olleen lapualaisen Ville Muilun ja hänen veljiensä mukaan.

Toiminta kulminoitui vuoden 1930 aikana. Silloin tapahtui mm. ''talonpoikaismarssi" Helsinkiin Lapuan liikkeen joukkovoiman näyttönä. Muilutusten kohteeksi joutui pian muitakin kuin kommunisteja, myös paikalliset erimielisyydet ja intohimot näyttelivät niiden järjestämisessä merkittävää osaa. Niin myös Ahti Kärkkäisen joutuessa muilutuksen kohteeksi.

Selostus Ahti Kärkkäisen muilutuksesta perustuu tamperelaisen "Kansan Lehden" 28.10.1931 julkaisemaan asianomaisen omaan kertomukseen, tapahtumavaiheen lehtiuutisiin, Äänekosken poliisiasemalla 22.10.1930 tehtyyn kuulustelupöytäkirjaan, Laukaan kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoihin vuodelta 1931 ja Juha Siltalan tutkimukseen ''Lapuan liike ja kyyditykset 1930", Otava 1985.

(Kansan Lehti): "Jo kesällä 1930 sanoi K. kuulleensa, että eräät hänelle vihamieliset henkilöt puuhaavat muilutusta. Kerran hän oli tästä huomauttanut Äänekosken piirin nimismiehellekin (Erkki Seppä), että muuan 'entinen ystävä' puuhaa kovasti saadakseen kyydityksen aikaan, ja olivat he nimismiehen kanssa nauraneet sellaisille puuhille. Elokuulla oli kerran tullut K:n luokse joku nainen keräyslistan kanssa ja pyytänyt lapualaisliikkeelle varoja, ja oli K. silloin päässyt huomaamaan, että tarkoitusta varten oli jo varojen keräyskin käynnissä. Syyskuun 1 p:n iltasella (1930) oli K. tullut nimismies E. Sepän kanssa Jyväskylästä eräästä majatalokokouksesta ja heti kohta oli Nääsilän talosta maanviljelijä J. A. Järvenpää soittanut, kysellen, onko K. kotona. Noin kello 21.30, jolloin K. oli jo mennyt nukkumaan, oli Äänekosken kunnallistalon pihamaalle saapunut auto, jossa oli neljä miestä, joista yksi mustareunaisilla silmälaseilla varustettu saapui sisälle ja esitteli itsensä Valistuksen asiamieheksi Paavolaksi ja pyysi tavata kamreeri K:ta. Kun sai (Katriina K:lta) tietää K:n olevan jo nukkumassa, kysyivät, milloin aamulla K. ottaa vastaan ja saatuaan sen tietää menivät pois. Myöhemmjn kävi selville, että miehet olivat menneet Suolahteen Majalan kansakoululle, missä olivat opettaja Nikolai Leinosen luona yötä. Joukkueen johtajana oli ollut (edellä mainitun poika) lapuanliikkeen sihteeri (opettaja) Leo Leinonen (Alahärmästä)."

Tiistaiaamuna 2.9.1930 klo 8.15 Kuntalan pihamaalle saapui vihreänvärinen harmaalla kangaskuomulla varustettu vanhemmanmallinen Ford-auto, jossa oli helsinkiläinen rekisterimerkki kolminumeroisin luvuin. Kun Kuntalan ovelle rynkytettiin, aamiaista syömässä ollut Ahti Kärkkäinen meni avaamaan. (Työaika virastoissa alkoi silloin yleensä klo 9.00.) Sisään tuli pitkähkö solakka mies, joka tiedusteli kamreeri Kärkkäistä. Kun tämä ilmoitti olevansa etsitty henkilö ja kysyi, oliko vieras "Valistuksen miehiä" (Valistus Oy oli tunnettu koulutarpeiden ja -kirjojen tukkuliike, jolta myös Äänekosken kansakoululle hankittiin alan tarvikkeita), vieras oli kysynyt, olisiko Kärkkäinen halukas lähtemään heidän kanssaan Jyväskylään. Kun Kärkkäinen oli sanonut tulleensa edellisenä päivänä sieltä ja menevänsä sinne taas huomenna, paikalle oli autosta tullut kaksi muuta miestä, jotka olivat ruvenneet esiintymään uhkaavasti. Kun tilanne kävi vakavaksi ja ilmeni, että miehet olivat aseistettuja, Kärkkäinen lähti sovinnolla autoon. Sen jälkeen auto lähti vinhaa vauhtia Suolahtea kohti.

Lähtiessään ryöstäjät katkaisivat puhelinyhteydet, joten kesti aikansa, ennen kuin tieto tapahtumasta saatiin paikalliselle nimismiehelle. Nimismies Erkki Seppä lähti kuitenkin autollaan seuraamaan, mutta kadotti jäljet Suolahdessa, mistä mahdollisia jatkovaihtoehtoja oli useita. Ilmeni, että kyyditsijät alkuun visusti välttivät reittejä, joilla jouduttaisiin ylittämään vesistöjä losseja käyttäen. Siksi Suolahdesta ajettiin Konnevedelle ja sieltä Istunmäen kautta Temin (Neiturin) kanavalle, jossa pysähdyttiin katselemaan kanavaa. Kun Kärkkäinen matkalla kertoi, että hänellä oli taskussa mukanaan Stock-merkkinen voimakas pistooli ja erikoisvalmisteiset tupekset, ryöstäjät ottivat ne pois eikä niitä lupauksista huolimatta koskaan palautettu.

Kärkkäisen ja kyyditsijöiden välisissä keskusteluissa viimeksimainituille selvisi nopeasti, että kyydittävä ei suinkaan ollut kommunisti vaan niiden kiivas vastustaja eli kyyditys todettiin "ikäväksi erehdykseksi". Pihtiputaan kirkolta kyyditsijät koettivat soittaa Lapuan liikkeen johtajalle Vihtori Kosolalle ja pyytää lupaa saada päästää kyydittävä vapaaksi. Hankalan puhelinyhteyden takia luvan saanti kuitenkin epäonnistui, ja Kärkkäiselle selitettiin, että hänet on pakko kuljettaa etappitietä Joensuuhun, missä "toimikunta päästää vapaaksi".

Myöhemmissä poliisikuulusteluissa ilmeni, että Kärkkäisen kyydityksen takana olivat jo mainitun Nääsilän isännän lisäksi äänekoskelaiset farmaseutti Viljo Kalervo Boman sekä konttoristit Mauri Antero Wessman ja Georg Jakob Relander, jotka tunnustivat yhteisesti toimeenpanneensa "Lapuan kyydin'' Kärkkäisen mielipiteiden selville saamiseksi. Sunnuntaina
31.8.1930 he olivat yhdessä käyneet Lapualla ja sopineet asiasta Vihtori Kosolan avustajan kanssa. Relander ilmoitti. että "Kärkkäinen usein kuljeskeli akiteerausmatkoilla eikä hänen kannastaan ollut täyttä selvyyttä, sekä että hän toimitteli äänioikeuksia sellaisille henkilöille, jotka nauttivat täydellistä köyhäinapua". Valistus Oy:llä puolestaan ei ilmoituksensa mukaan ollut palveluksessaan Paavola-nimistä henkilöä. Äänekoskelta lähdettäessä käytetyn Ford-auton haltijaksi ja kuljettajaksi ilmeni sittemmin kaupanhoitaja Arvo Mäklin. Muut kyydityksen ensi vaiheeseen osallistuneet olivat Siltalan selvityksen mukaan jo mainitun Leo Leinosen ohella ilmeisesti Pihtiputaan suojeluskunnan pitkäaikainen paikallispäällikkö työnjohtaja Lauri Hämäläinen ja työnjohtaja Aksel Paldan.

Ennen saapumista Pihtiputaan kirkolle "oli autonkumi puhjennut, mutta maantiellä esiintyvän liikenteen takia ei joudettu kumia paikkaamaan, vaan ajettiin jyryyttämällä tyhjällä kumilla muutamia kilometrejä, kunnes päästiin Pihtiputaalle. Täällä oltiin majatalossa sisällä ja syötiin aamiainen. Leo Leinonen oli mennyt hankkimaan toista autoa, mikä oli tuottanut vaikeuksia, kun muita muilutettavia oli samoihin aikoihin ollut ja autot olivat ajossa. Pihtiputaalta ajettiin Sydänmaankylän maantietä muutamia kilometrejä, missä tapasivat melkein uuden Chcvrolet-merkkisen auton, johon muiluttajat kehoittivat K:ta nousemaan".

Tämän auton omistajaksi ilmeni Yrjö Turdin-niminen vesantolainen, mutta matkan varsinaisena johtajana oli nyt suojeluskunnan aluepäällikkö Tapaninen saattueenaan Hyytiäinen-niminen henkilö. Näin jatkettiin edelleen Keiteleen kirkolle, missä käytiin apteekissa kahvilla. Sitten ajettiin Tervoa kohti, ja Koutajärven rannalla vaihdettiin taas autoa. Kyyditsijöiksi tuli nyt neljä nuorta miestä.

"Kun maantiessä tuli tienhaaroja vastaan, pyysivät muiluttajat K:ta painamaan lakin silmilleen, sillä he eivät haluaisi muilutettavan tietävän, missä kuljettiin, mutta K:n huomauttaessa, että hänelle ovat nämä kaikki tiet ennestään tunnetut ja tietää hyvin talot ja kylät, niin miehet pyysivät anteeksi, kun olivat lakin lippaa painaneet".

Karttulaan tultaessa päivä oli jo ehtinyt iltaan, ja K. "pyysi päivällistä ja kehoitti muiluttajia lähtemään sellaiseen taloon, missä saadaan ruokaa, mutta miehet sanoivat, että Karttulassa ei etappilinjalla ollut sellaista taloa, johon voitaisiin sisälle mennä. Viitataipaleen tienmutkassa pysäytettiin auto ja yksi miehistä meni johonkin taloon, mistä toi voileipiä ja kaksi pulloa kaljaa, kehuen, että heidän kyytiinsä joutuneista ei kenenkään pidä päästä sanomaan, että he ovat kohdelleet pahoin ja pitäneet ruuan tai juoman puutteessa."

Leppävirran kirkolla ajettiin ensin hämäykseksi ympäri kylää, jotta "kyyditettävä ei saisi selville, missä talossa etappipaikka sijaitsee". Sitten vaihdettiin Buick-merkkiseen autoon, jota ajoi johtaja Riihikallio. Muut tässä vaiheessa kyyditykseen osallistuneet olivat Paavo Karikoski, Otto Liimatainen ja kanttori Kaarlo Ruonakangas. Eräs miehistä antoi Lapuan leimalla varustetun passin, johon oli punaisella merkitty: "rajan yli". Yökylmä oli ankara ja muiluttajat koettivat kääriytyä palttoihinsa. Kärkkäisellä ei ollut päällysvaatteita mukana ja hän paleli kovasti. Hän huomauttikin, että "herrojen pitäisi paremmin huolehtia matkustavaisten hyvinvoinnista''.

Torkutellen saavuttiin Karvion kanavalle, missä vähän aikaa odotettiin ja sitten seuraavan mäen päällä vaihdettiin uuteen autoon, jossa uhrikin sai ohuen päällystakin suojakseen. Karvion etappia hoiteli vanha suojeluskunta-aktivisti, majatalonpitäjä Erkki Koponen, joka myöhemmin sai tuomion Kärkkäisen kyydityksestä. Kello kahden aikaan yöllä Koposen kotiin saapui kyyditystä hoitamaan neljä miestä, joukossa metsänvartijat Otto Liimatainen ja Pekka Tuovinen Leppävirralta. Seuraksi haettiin vielä talollisenpoika Ferdinand Karvinen.

Aamuvarhain klo 4–5 välillä saavuttiin Joensuuhun, missä varhaisen ajankohdan takia oli vaikeuksia saada yhteyttä kontaktihenkilöihin. Kyydittävä oli määrä luovuttaa apteekkari Mannelinin haltuun, mutta tämä ei ollut kotona.

(Siltala): "Ahti Kärkkäisen kyyditys on Joensuun etapin osalta luku sinänsä. Aamuyöstä 3.9. saapuneet kyyditsijät koettivat Erkki Koposen johdolla hommata jatkokyytiä. Apteekkari Karl Mannelinia ei tavattu kotoa ja Kärkkäinen jätettiin autoliikkeen johtaja Eino Partasen hoteisiin. Aamukahvilla Kärkkäistä kuulusteltiin ja hänen kyydityksensä todettiin 'valitettavaksi erehdykseksi'. Joensuun etapin väki lupasi järjestää kiireellisen vapaaksi päästön, pyytäen kumminkin, että Kärkkäinen lähtisi heidän kanssaan Nurmekseen, missä erityinen toimikunta käsittelee lapualaiskyytiasioita".

Partanen oli kertonut olevansa Vaasan läänin aikaisemman maaherran (1920–30) Bruno Sarlinin lanko ja odottaneensa kesällä, milloin pohjalaiset tämän Edistyspuolueeseen lukeutuvan liberaalin lankomiehen muiluttavat rajalle. Partasen tiedusteltua, oliko Kärkkäisellä valittamista saamansa kohtelun suhteen, tämä oli vastannut, että kohtelu oli ollut hyvää ja matka kaikin puolin muutoin hauska, mutta sinänsä hyvin järjestetyllä etappilinjalla ei ollut varattuna majapaikkoja kyydittävien yöpymistä varten. Partasen luona Kärkkäinen sai tilaisuuden pestä kasvonsa ja kätensä, ja eräs Karvion kanavalta Heinävedeltä tulleista miehistä kävi hänen pyynnöstään ja hänen antamillaan rahoilla "ostamassa kangaskaupasta ulsteripalttoon".

Nurmeksessa käyntiinkin Kärkkäinen suostui, mutta sillä ehdolla, että paluu tapahtuu vielä saman päivän aikana. Kun Kärkkäinen kertoi, että hän ei ole aikaisemmin käynyt Pohjois-Karjalassa, ja pyysi, että Nurmekseen ajettaisiin Pielisjärven itäpuolta kulkevaa tietä ja palattaisiin länsireittiä, tähän suostuttiin, kun Kärkkäinen lupasi antaa sanansa siitä, ettei herätä matkalla huomiota, vaan on seurueessa kuin yksi jäsenistä ainakin. Häntä lähtivät Nurmeksessa käyttämään liikemies Erik Kuittinen, suojeluskunnan varastonhoitaja Kaarlo Raunio ja kultaseppä llkka Koivula. Lieksaan saavuttua mentiin Seurahuoneelle sisälle ja "yksi miehistä meni sanomaan nimismiehelle, että sitä miestä, jonka rajalle vientiä piti tarkasti vartioida, ei viedäkään rajalle".

Nurmes oli entinen jääkärietappi ja varsin lapualaismielistä seutua. Nurmeksessa mentiin aamiaiselle Seurahuoneelle ja yksi miehistä meni ilmoittautumaan Nurmeksen etapin "neuvostolle". Tapaamisesta tämän sanomalehdissäkin huomiota saaneen "neuvoston" kanssa Kärkkäisellä ei ollut mitään pahaa sanottavana. Siltalan mukaan paikalla olivat apteekkari Matti Calonius, varatuomari Junno Selander, rehtori Esa Kauppinen, pankinjohtaja Emil Törrönen, opettaja Lauri Honkavaara ja metsänhoitaja E. E. Eriksson, kaikki "aktiivista suojeluskuntaväkeä". Kokoontuminen tapahtui Törrösen kotona kahvipöydän ääressä.

(Kansan Lehti): "Kun passituksessa oli merkitty 'selvän ottaminen K:n poliittisista mielipiteistä', aloitettiin keskustelu päivänkysymyksistä ja herrat kyselivät K:n mielipiteitä näistä. – Keskustelussa haukuttiin yhdessä kommunisteja ja pahoiteltiin yhteiskuntaolojemme sekavuutta ja yhteistunnon puutetta. Herrat kertoivat myös, että lapuanliikkeen kyyditysjärjestelmä vie nurin koko lapuanliikkeen, sillä suurin osa kyydityistä, joita siihen mennessä oli heidän tiedossaan yli viisikymmentä, olivat jonkinlaisen mielivallan uhreja eivätkä niitä kommunistivillitsijöitä, joiden kuljettamista alkujaan kyyditysetappitie tarkoitti. – (Suuren osan Itä-Suomeen asti) kuljetetuista he ovat päästäneet vapaaksi ja rajanylitys on toimitettu vain sellaisille paatuneilta näyttäville kommunisteille, jotka ovat koettaneet toimia yhteiskunnassa häiritsevästi. Sanoivat myöskin, että kyyditys Pohjanmaalta rajalle tulee keskimäärin maksamaan 10 000 mk kuljetettavaa kohti (vastaa noin 15 600 mk vuoden 1999 rahassa (noin 2 620 euroa). ja että etappijärjestelmän ylläpitäminen tulee tavattoman kalliiksi. Oli sattunut tapauksia, että jotakuta punaupseeria rajalle vietäessä tämä oli naureskellut rajalla ja lupaillut tulla takaisin, minkä tämä kiihoittaja tietysti on jonkun ajan kuluttua tehnytkin varustettuna bolshevikkien rahoilla ja evästyksillä maanalaista toimintaa varten. – Kun K. oli kysellyt, onko hänen vapauttamisensa selvä asia, olivat 'neuvoston' herrat sanoneet sen olevan, jos K. ei heti huuda maailmalle näkemiään ja kokemiaan, sillä 'kyyditysjärjestelmä tekee parhaillaan kaatumistaan, mutta he tarvitsivat linjan vielä parisen viikkoa'.

Takaisin Joensuun kaupunkiin saavuttiin kello 21, jolloin tämä viimeinen muiluttajasakki saatteli K:n Turistihotelliin, missä hän vietti yönsä. Seuraavana aamuna sanoi K. kuljeskelleensa kaupungilla ja saaneensa jokseenkin tarkasti selville kaikki ne joensuulaiset, mitkä tähän muilutukseen olivat osallistuneet. Ensimmäisellä sopivalla junalla matkusti K. sitten Sortavalaan ja edelleen Elisenvaaran ja Jyväskylän kautta kotiinsa."

Paikallisen lehden "Kansan Voiman'' edustaja oli sattumoisin tavannut Kärkkäisen Sortavalan asemalla tämän ollessa kotimatkalla ja haastatellut tätä:

"Reippaana ja hyväntuulisena riensi tov. K. tervehtimään edustajaamme ja lausui ensi sanoikseen: Terveisiä huvimatkalta! - Huvimatkalta? Eikös sinua sitten otettukaan lapualaiskyytiin? - Kyllä, mutta se oli erehdys. Taikka ei oikeastaan erehdyskään, vaan joidenkin pahansuopaisten ihmisten kostomielessä tehdyn ilmiannon tulos, jonka kyyditsijäni havaitsivatkin heti ja suhtautuivat minuun sen mukaisesti. Ja kun loppu on hyvä, niin kaikki on hyvin. Saattajistani erosin hyvässä sovussa, eikä minulla ole syytä valittaa heidän käyttäytymistään."

Nurmeksesta Kärkkäisellä oli ollut tilaisuus lähettää Äänekoskelle sähke, jossa hän kertoi vapauttamisestaan ja ilmoitti tulevansa ensi tilassa kotiin. Hän piti kuitenkin Nurmeksen "neuvostolle" antamansa lupauksen ja kiisti välittömissä myöhemmissä haastatteluissa vapauttamisen tapahtuneen Nurmeksessa väittäen vain käyneensä siellä "kotimatkallaan, sähkettä lähettämässä." Vasta vuotta myöhemmin "Kansan Lehdelle" antamassaan laajassa raportissa hän kertoi koko totuuden.

Ahti Kärkkäisen "muilutus" sai laajan huomion maan lehdistössä, erityisesti koska sen syyt eivät selvästikään olleet poliittiset siinä mielessä kuin Lapuan liike pyrki toiminnassaan pitämään esillä, vaan paikallisista erimielisyyksistä ja kateudesta johtuvat. Lehdissä oli raflaavia otsikoita jo heti tapahtumasta kertovien ensi uutisten yhteydessä: " IHMISRYÖSTÖT jatkuvat maassa ilman esteitä. Eilen ryöstettiin Äänekoskella kunnankirjuri Ahti Kärkkäinen. Ryöstäjien auto oli helsinkiläinen ja suuntasi matkansa Suolahteen. Kyyditysmiehinä 'Valistuksen' edustajat."

Helsingin Sanomat kirjoitti jälkikirjoituksessaan 6.9.1930:

"Edellisinä viikkoina näytti jo siltä, että lapualaisliikkeen taholta ja nimissä tehdyt väkivallantyöt, osittain Lapuan valtuuskunnan julkilausuman, osittain julkisen arvostelun voimalla olisi saatu vähenemään. Kuluneen viikon tapahtumat ovat kuitenkin osoittaneet, että toiveet mainittujen väkivaltaisuuksien supistumisesta, saatikka loppumisesta, ovat ennenaikaisia. On tuntunut päinvastoin siltä, että laittomuudet viime päivinä ovat olleet pikemminkin lisäytymään kuin vähenemään pain. Samalla on pantava merkille, että näitä väkivallantekoja laajennetaan yhä uusille aloille.

Aluksi kohdistettiin suorankäden toiminta kommunistisiin kirjapainoihin ja kommunistisiin kansanedustajiin ja kunnanvaltuutettuihin. Kommunistit tahdottiin poistaa julkisista luottamustoimista. Sehän ilmoitettiin lapualaisliikkeen alkuperäiseksi tarkoitusperäksi ja sitä ryhdyttiin toteuttamaan oma-aloitteisesti, odottamatta valmisteilla olevia lainsäädäntötoimenpiteitä. Mutta kun lähdettiin tälle väkivallan luisuvalle pinnalle, saatiin pian nähdä, ettei voitu pysähtyä edes siihen, mitä sanottiin tarkoitettavan, vaan laittomuus on sitten laajentunut, jopa muihinkin kansalaisryhmiin kuin kommunisteihin. Sitä todistavat valaisevasti viime päivienkin uutiset lukuisista väkivallanteoista.

Äänekoskelta on väkivalloin poiskyyditetty kunnankirjuri Kärkkäinen. Hänkään ei ollut kommunisti vaan sosialidemokraatti ja, sen mukaan kuin eri tahoilta vakuutetaan, hyvin maltillinen sellainenkin.

Lakia uhmataan ja poljetaan, oikeusjärjestyksen arvovalta vedetään alas ja kansalaisten oikeudentuntojakin vähitellen hämmennetään, Kaikki tapahtuu kommunismin vastustamisen nimessä ja varjolla, mutta tosiasiallisesti täten hävitetään se luja laillinen perusta, jolla koko yhteiskuntajärjestys lepää. Huolestuneena kysyy lainkuuliainen ja laillisen järjestyksen merkityksen tajuava kansalainen: mihin ollaan menossa ja onko hallitus niin voimaton, ettei se todellakaan pysty täyttämään alkeellisinta tehtäväänsä, järjestyksen ylläpitämistä."

Muita tunnettuja "muilutuksen" kohteeksi joutuneita henkilöitä oli mm. sosialidemokraattinen kansanedustaja tuomari Väinö Hakkila, joka myöhemmin toimi pitkään eduskunnan puhemiehenä. Ilmeisesti kuitenkin vasta tasavallan ensimmäisen presidentin K. J. Ståhlbergin ja hänen vaimonsa "muilutus" lokakuussa 1930 sai kansalaiset lopullisesti havahtumaan ja
käänsi yleisen mielipiteen Lapuan liikettä vastaan. Estoton väkivalta oli luonut maahan terrorin, pelon ja laittomuuden ilmapiirin, joka herätti kammoa. Yhä useammalle selvisi, että Lapuan liike pyrki oikeistodiktatuuriin ja monipuoluejärjestelmän hävittämiseen. Vuonna 1931 presidentiksi valitun P.E. Svinhufvudin määrätietoinen asettuminen äärioikeiston aikaansaamaa ns. Mäntsälän kapinaa vastaan helmikuussa 1932 sekä samoihin aikoihin säädetyt, poliittiset ääriliikkeet kieltävät lait katkaisivat lopullisesti silloisen kehityksen kohti yksipuoluejärjestelmää.

Voidaan siis päätellä, että Ahti Kärkkäisen umpimähkäinen ja Lapuan liikkeen varsinaisista tarkoituspelistä poikkeava "muilutus" oli osaltaan naula tämän liikkeen ruumisarkkuun ja estämässä maamme luisumista fasistiseen diktatuuriin, minkä mahdollisesti toteutuessa Suomesta olisi puuttunut se yksimielisyys, jolla kyettiin vastustamaan Neuvostoliiton rynnistys maahamme muutamaa vuotta myöhemmin! Ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneistä uusista valtioista demokraattisen hallitusmuodon säilyttivätkin koko sotien välisen ajan vain Suomi ja Tshekkoslovakia.

Ahti Kärkkäisen "muiluttajat" joutuivat aikanaan Laukaan kihlakunnanoikeudessa syytteeseen laittomasta vapaudenriistosta. Toimenpiteen pääpukarit selvisivät asiasta kuitenkin varsin pienillä sakoilla, avustajiksi todettujen tullessa oikeudessa vapautetuiksi. Puolustuksenaan kyydityksestä syytetyt ilmoittivat mm., että "kyydittävä ei ollut lainkaan pahoillaan matkasta, vaan päinvastoin koko ajan hyvällä tuulella" sekä että Kärkkäinen oli esim. Heinävedellä siirtynyt vapaaehtoisesti toiseen autoon kiittäen vielä kyydistä. Kärkkäinen puolestaan totesi olleen luonnollista, että vaikka hän ei vapaaehtoisesti ollut antautunut kyydittäväksi, hän ei kuitenkaan ollut katsonut voivansa vastustaa vaadittua auton vaihtoa. Hän laski tulleensa kuljetetuksi yhteensä 8 autolla. Syytteessä ollut farmaseutti Boman sanoi oikeudessa, että syyllisiä kyyditykseen oli muitakin kuin kuulusteluissa esille tulleet, "mutta kun eivät ole itse ilmoittautuneet, hän ei halua heitä paljastaa". Myös Kärkkäisen käsityksen mukaan homman takana oli muitakin kuin syytteeseen joutuneet.

Kyydityskertomuksen loppukaneettina on aihetta mainita, että sen alkuunpanemisessa keskeistä roolia esittänyt Nääsilän tilan omistaja teki konkurssin suurten pulavuosien aikaan 1932. Konkurssihuutokaupasta Ahti Kärkkäinen kävi ostamassa mm. upean tammisen ruokasalin kaluston, jugend­tyylisen koivuisen sänkykamarikaluston, Steinway-pianon, Studebaker­henkilöauton sekä kuorma-auton, joista viimeksi mainitun hän tosin heti myi edelleen veljilleen.

Studebakerilla hän sen sijaan ajeli useamman vuoden ajan, mutta syksyllä
1939 se useimpien muiden yksityiskäytössä olleiden henkilöautojen tavoin otettiin armeijan tarpeisiin eikä se koskaan palannut sotaretkeltä takaisin aikaisemmalle omistajalleen. Ajokortin hän oli suorittanut Jyväskylässä vuonna 1928 selviten kokeesta nipin napin. Kun tutkintoa vastaanottanut katsastusinsinööri oli kysynyt, miten hän menettelisi joutuessaan autolla Helsinkiin, Ahti oli vakuuttanut jättävänsä auton Malmille ja jatkavansa junalla, jolloin hyväksyvä todistus oli annettu. Ajokortti Ahdilla oli voimassa kuolemaansa asti, vaikka paikallinen nimismies sitä uudistaessaan joskus epäilikin sen aiheellisuutta, eihän Ahti tiettävästi ollut käynyt auton ratissa kertaakaan sodan jälkeen

Elokuinen tervehdys Kärkkäisten sukuseurasta!

Jyväskylän sukupäivät ovat onnistuneesti takanapäin. Järjestelyt olivat onnistuneet ja ohjelma monipuolista. Kiitos vielä kaikille osallistujille, esiintyjille sekä vapaaehtoisille! Meitä oli sekä perjantaina että lauantaina noin 80 henkilöä paikalla.

Minkälainen uusi puheenjohtaja sitten on?

Olen 50-vuotias kauppatieteiden maisteri Espoosta. Työskentelen Suomen jäänmurtoyrityksessä, Arctiassa, operatiivisena päällikkönä. Lapsia on 2 kappaletta, kummatkin tyttöjä. Harrastan sukuseuran lisäksi monipuolisesti liikuntaa, kansallispuistoja sekä Lappia varsinkin ruska-aikaan. Pyöräilen kaikki matkat jotka pystyn.

Pyrin myös lähettämään sukuviestejä useammin kuin ennen. Sukuviestin mukana tulee jatkossa lyhyt tarina/kuvaus jostakin Kärkkäisen suvun henkilöstö/talosta ym. Tässä viestissä on liitteenä ote kirjasta ”Tulisieluinen mies”. Kirja kertoo isoisäni Ahti Kärkkäisen elämästä ja sen on kirjoittanut isäni Hannu K Kärkkäinen. Mikäli sinulla on mukava tarina/kertomus jonka haluat jakaa niin laita tulemaan minulle niin julkaisen sen sukuviestin mukana.

Ps. Uutta sukuseuran kirjaa ”500 vuotta Kärkkäisiä- 70 vuotta sukuseuraa” voi tilata minulta:

karkkaistensuku(ät)luukku.com tai