Mitä tiedämme Kärkkäisistä Suomen asuttajina?

Vanhin kirjallinen maininta Kärkkäästä on Hämeestä silloisesta Pälkäneen pitäjästä. Kauppi Kärkäs on mainittu Pälkäneellä Kärkkään isäntänä ainakin vuonna 1462, katselmusmiehenä sitä ennen v. 1448 sekä lautamiehenä vuosina 1448 ja 1462. Syntymäajasta ei ole tietoa, mutta katselmus- ja lautamiehenä v. 1448 hän ei ole voinut olla ihan nuori mies. Toisaalta hän ei voinut olla vielä vanhuskaan, koska oli isäntänä vielä v. 1462. Myös hänen poikaansa, Pietari Kaupinpoikaa, mainitaan verotetun Kärkkään isäntänä ainakin vuosina 1506-08. Lauri Pietarinpoikaa on verotettu Kärkkään isäntänä ainakin vuosina 1539-48. Hänen on mainittu olleen erämaiden tarkastuslautakunnassa v. 1551. Lauri Pietarinpojasta on jossakin käytetty myös lisänimeä Pakari.

Systemaattista kirjallista tietoa veroa maksavista talonpojista on olemassa vasta 1530-1540-luvuilta lähtien. Kustaa Vaasa, Ruotsin kuninkaaksi tultuaan, järjesti verotuksen uudelleen kyetäkseen valvomaan, että kruunu sai veronsa. Silloin talojen veronmaksukyky määriteltiin manttaaleina, ja talot luetteloitiin pitäjittäin ja kylittäin. Veroluetteloon tehtyä merkintää talon isännän nimestä ei pidetä aina aivan luotettavana, koska voudit saattoivat kopioida isännän nimen edellisestä veroluettelosta, vaikka isäntä oli vaihtunut. Kruunua kiinnosti vähemmän, kuka tuli kirjatuksi veron maksajaksi, kunhan vouti sai verot.

Kärkkään talo, myöhemmin kylä, kuului suur-Pälkäneen Ilolan neljänneskuntaan. Talo jaettiin kahdeksi ja myöhemmin neljäksi, jolloin Kärkäs oli neljän talon kylän nimenä. Kärkäs on Keljonjärven rannalla, lähellä Sahalahden keskustaa, mistä lähtee myös Kärkkääntie. Sahalahti on liittynyt v. 2005 Kangasalaan.

Ei ole kirjallista tietoa, mistä Kärkkään talon asukkaat olivat tulleet muinaiselle Pälkäneelle ennen 1400-lukua. Se tiedetään, että sillä alueella oli ollut aiemman erämaiden valtauksen aikaan varhimmin asutettujen Kanta-Hämeen pitäjien kylien ja talojen maita. Mm. muinainen Kulsialan pitäjä (ydinalue aiemmin Tyrväntöä ja nykyisin Hattulaa) omisti laajan alueen Längelmäveden eteläpuolelta, mahdollisesti myös Kärkkään talon maa-alueet. Historiatietojen mukaan maaomistuksia on ollut niillä seuduilla ainakin Tyrvännön Suontaan kylän talonpojilla. Asutuksen leviämisen reiteistä päätellen vanhan Pälkäneen Kärkkään talo on saattanut siten saada ensimmäiset pysyvät asukkaansa Vanajaveden eteläpuolisilta alueilta.

Pietari Laurinpoika Kärkäs perusti pysyvän asutuksen seitsemän poikansa kanssa vanhalle Rautalammille Kärkkään talon erämaille Pesiäissalmeen, mistä syntyi Kärkkäälän kylä. Pietari Laurinpoika oli "ukko Kärkäs", jonka kerrotaan käyneen Tukholmassa hakemassa kuninkaalta annekirjat Rautalammin maaomistukseensa. Ukon kerrotaan perustelleen laajaa maan tarvettaan sillä, että hänellä on seitsemän poikaa, "penkin poikki makoavaa". Rautalammin erämaille perustusta uudistalosta maksettiin aluksi verot Pälkäneelle. Kärkkään Rautalammin erämaat olivat ilmeisen kalaisia. Kärkkäälän kylän alueella on edelleen seitsemän koskea, vaikka parhaat kosket joutuivat pian aatelisten omaisuudeksi. Viitteitä on siitä, että yläjuoksulla olleet kosket, ennen nykyistä Kärkkäälän kylää, olisivat kuuluneet alun perin Kärkkään erämaihin. 

Kustaa Vaasa pyrki laajentamaan asutusta lisätäkseen Ruotsin kruunun aluetta ja veroa maksavia pysyväisasukkaita. Siksi hän julisti, että entiset erämaaomistukset sai pitää vain, jos niille muutti pysyvästi asumaan. Pietari Laurinpoika, eli "ukko Kärkäs", turvasi Pälkäneen Kärkkään talon Rautalammilla olleiden erämaiden omistuksen asuttamalla. Kylätoimikunta on pystyttänyt kahdeksan kiven ryhmän sen muistoksi, että Pekka (Pietari) Kärkäs Pälkäneeltä seitsemine poikineen asutti pysyvästi 1530-luvulla nykyisen Kärkkäälän kylän. Muistokiviryhmä sijaitsee nykyisen Hankasalmen kunnan Kärkkäälän kylässä kylä-Osuuspankin edustalla mäntyjen alla, Hankasalmelta Konnevedelle johtavan tien n:o 641 tuntumassa, osuuspankkiin, kylätaloon ja Korholaan johtavan tien pistolla.

"Ukko Kärkäs" palasi itse myöhemmin takaisin Pälkäneen Kärkkääseen sen isännäksi v. 1553-1601. Pojat jäivät asuttamaan perustamiaan Rautalammin Kärkkäälän kylän taloja. Kärkkäisten suku ei kuitenkaan laajentunut Rautalammilla niin kuin olisi voinut olettaa. Syyt siihen ovat tarkemmin selvittämättä. Oletettavaa on, että Ruotsin suurvalta-aseman luomiseksi raskaalla talonpoikien verotuksella ja jatkuvilla sotaväen otoilla, sodilla ja sotaväen ylläpidoilla taloilla oli vaara joutua veronmaksukyvyttömiksi, etenkin jos isäntä kuoli. Nuijasodan kostoverilöylyssä kuoli todennäköisesti myös Kärkkäälän miehiä. Veronmaksukyky oli myös monien peräkkäisten katovuosien sattuessa heikko. Valmiita peltoja omistaneita taloja saatettiin ottaa talonpojilta virkataloiksi papistolle ja virkamiehille. Talonpojalle saatettiin antaa korvaukseksi maata muualta, mikä merkitsi uuden asumuksen perustamista ja maan raivaamista alusta aloittaen. Talo saattoi tulla myös eri syistä veronmaksukyvyttömäksi, ja merkittiin "autioksi" kolmen vuoden veronmaksukyvyttömyyden jälkeen. "Autiot" tilat menetettiin kruunulle, ja kruunu antoi ne toiselle viljelijälle. Yksi Rautalammin Kärkkäisten tila otettiin pappilalle ja yhdestä tuli voudin hyvinvoiva talo.

Kärkkäälän kylä käsittää nykyään vain Hankasalmen puolelle jääneen osan alkuperäisestä Kärkkäis-alueesta. "Ukko Kärkkään" aluetta oli myös sitä laajemmalla alueella nykyisen Konneveden puolella.

Tässä ei käsitellä enempää Rautalammin Kärkkäälän kylän Kärkkäisten vaiheita. Niitä ei ole selvitetty kattavasti. Tarkemmin asiaa ovat selvitelleet Kärkkäisten sukuseuran edesmennyt, pitkäaikainen puheenjohtaja, Hannu K. Kärkkäinen isästään ja sukuhaarastaan kirjoittamassaan kirjassa, Tulisieluinen mies. Merkintöjä "Äänekosken Keisarin" elämäst ä. Täsmällistä tietoa sisältää myös Ilkka Korhosen pro gradu -työ Vanhan Rautalammin asuttaminen 1500-luvulta 1630-luvulle . Pysyvän asutuksen tulosta Kärkkäälään 1500-luvulla ja elämästä 1600-luvulla on myös lukuja Pentti Närhin kirjassa Osa Kärkkäälää historian kuvastimessa .

Rautalammin Kärkkäiset ovat DNA-tutkimuksissa osoittautuneet kuuluvan lännestä päin tulleeseen I-haploryhmään. Väestöä Karjalan Kannakselle on monista seikoista päätellen siirtynyt Hämeen linnaläänin alueelta Ruotsin laajentaessa valtaansa itään. Jo ennen Ruotsin Kannakselle 1290-luvun lopussa suuntautuneita ristiretkiä kulki kolme kauppareittiä läntisestä Suomesta Kannakselle harjuja myötäillen. Ylin reitti kauppareitti kulki Mikkelin ja Savonlinnan korkeudelta.Kannakselta peräisin olevan yhden alkuperäisessä muodossaan olevan Kärkäs-nimisen antama DNA-näyte kuuluu läntiseen I-haploryhmään ja tukee siten jonkun Kärkkään tulemista lännestä päin, mahdollisesti Hämeestä Kannakselle Ruotsin laajentaessa valtaansa ns. kolmannella ristiretkellä 1200-luvun lopussa.

Rantasalmen pitäjässä asui ensimmäisten veromanttaaliluetteloiden mukaan Kärkkäisiä kahdessa talossa v. 1541, yhdessä talossa Tuusmäen ja toisessa talossa Keriharjun neljänneskunnan alueella. Tuusmäen ja Keriharjun talojen Kärkkäisten sukulaisuutta voi pitää todennäköisenä sillä perusteella, että silloinen suomalaisten väestöpohja oli kaikkiaankin vähäinen. Todennäköistä on, että Kärkkäisiä oli asunut siellä jo ennen vuotta 1541. Sen voi päätellä siitä, että heillä oli jo 1540-luvun alussa veroluetteloihin merkityt talot. Tuusmäestä muuttanut Kiuruveden Kärkkäisten kantaisä oli Pekka Pekanpoika, mistä voi päätellä, että jo hänen Pekka-isänsä oli tai oli ollut Tuusmäellä v. 1541 verotetun talon isäntä

Karjalan Kannaksella on tähän saakka saatujen DNA-tulosten perusteella asunut sekä lännestä päin tulleita I-haploryhmään kuuluvia Kärkkäitä että idästä päin tulleita N-haploryhmään kuuluneita Kärkkäitä. Sieltä Rantasalmelle ja Pielisjärvelle lähteneet Kärkäs/Kärkkäiset kuuluvat idästä päin Karjalan Kannaksen kautta tulleeseen N-haploryhmään. Geneettisesti on kaksi eri
Kärkäs-sukua, hämäläinen Pälkäneeltä tullut vanhan suur-Rautalammin ja idän todennäköisesti Karjalan Kannaksen kautta Rantasalmelle ja Pielijärvelle tulleet. Asutus levisi Kannakselta ensimmäisen vaiheen erästysmaille Rantasalmelle ja muualle Etelä-Savoon. Rantasalmen Tuusmäki oli 1500-luvun puolivälissä aikansa tiheimmin asuttuja paikkoja. Siellä oli sen ajan mittavaa raudantuotantoa Tuusjärvestä nostetusta järvimalmista.

Vanhan Juvan pitäjässä Joroisten neljänneskunnan alueella oli v. 1541 yksi Kärkkäisten asuttama verotalo. Paikka on nykyisen Suonenjoen Kärkkäälän kylää. Mistä ja milloin joku Kärkkäinen oli tullut sinne, ei ole tietoa. Mahdollinen tulosuunta on Rantasalmi, mutta pois ei voi sulkea Rautalammin suuntaakaan. Rautalampi on lähempänä ja vain vesireitin takana.

Myös mainitusta Juvan Joroisten neljänneskunnasta lähti eräs Kärkkäinen, Antti Ollinpoika, Pohjois-Savoon Lampaanjärvelle, missä hänen talonsa merkittiin veroluetteloon v. 1541. Hänen talonsa hävisi veroluettelosta 1500-luvun lopulla, ja vaiheet ovat tarkemmin selvittämättä. Paikan nimi Kärkkäänniemi on kuitenkin jäänyt Lampaanjärvelle, mikä on nykyistä Pielaveden kuntaa.

Jääskessä oli 1550-luvulla kaksi Kärkkäisten taloa. Etunimiä on löytynyt vuodelta 1551 Erick ja vuodelta 1558 Knut. Nimet viittaavat paremmin läntiseen nimiperinteeseen kuin syntyperäiseen ortodoksiseen. Jääskessä on ollut myöhemmin Kärkkäälän kylä Jääskijärven tuntumassa.

Rantasalmen Tuusmäestä Kiuruvedelle pysyväksi asukkaaksi tullut Pekka Pekanpoika Kärkkäinen sai v. 1546 annekirjan maihinsa yhdessä Niilo Kaikkosen kanssa kahdeksalla veromarkalla. Yhtiömieheksi merkittiin molemmille Ihannus Remeksinen Rantasalmen Tuusmäestä. Sekä Pekka Kärkkäisen että Niilo Kaikkosen verotuspaikaksi merkittiin aluksi Rantasalmi, Tuusmäki II. Heidän Kiuruveden erämaista saamansa alueen rajapaikat on lueteltu annekirjassa tarkkuudella, jolla se erämailla oli mahdollista. Paikannimien säilyvyys lähes puolen vuosituhannen ajan hämmästyttää. Suuri osa niistä on löydettävissä nykyiseltä peruskartalta samoina tai tunnistettavasti. Annekirjan alueesta Hautajärven ja Kalliojärven kylien alue tuli Pekka Kärkkäiselle ja aluksi hänen jälkeläisilleen. Kiuruveden kylän alueet tulivat Niilo Kaikkoselle.

Isossajaossa 1700-luvun lopussa jakokunnan Hautajärvenkylän aikaisemmista talonnumeroista 1-5 muodostettiin talot 1-15, Kalliojärvenkylän aikaisemmista talonnumeroista 3-5 talot 9-21 ja Kiuruveden aikaisemmista talonnumeroista 3-5 talot 10-18. Isonjaon talonnumerot ovat säilyneet pääsääntöisesti perusnumeroina talojen halkomisissa ja lohkomisissa, ja siten ne kertovat talojen ja tilojen historiaa omalla täsmällisellä ja mielenkiintoisella tavallaan. Ne ovat auttaneet täsmentämään myös Pekka Kärkkäisen vuoden 1546 annekirjassa mainittuja maan rajoja, vaikka muutoksiakin on voinut tapahtua vuoden 1546 ja seudulla vuosina 1792-1802 suoritetun isonjaon välisenä aikana.

Kiuruveden Kärkkäisten suvun kantaisän, Pekan, v. 1546 hankkimasta laajasta maa-alueesta on osa edelleen hänen jälkipolviensa hallussa. Tilojen pysyminen samalla suvulla nyt jo yli 450 vuotta on harvinaista koko Suomessa. Omistuksen säilyvyyttä selittää osin vanha Ruotsin vallan ajoilta vallinnut Kristofferin maalaki v. 1442 mm. suvun etuosto-oikeudesta silloin, kun tila oli menossa myyntiin. Toiseen suuntaan vaikutti veronmaksukyvyttömäksi joutumisesta aiheutuva talon menetys. Isossajaossa v. 1792-1802 Hautakylässä ja Kalliokylässä muodostettiin Pekka Kärkkäisen vuoden 1546 alueille yhteensä 27 taloa (kuva 4).

Talojen halkomisten ja lohkomisten vuoksi tiloja lienee alueella nyt satoja. On luonnollista, että Pekka Pekanpoika Kärkkäisen  jälkipolvissa on ollut sukupolvesta toiseen sisaruksia, jotka ovat tarvinneet oman tilan elääkseen. Maataloushan oli pitkään 1900-luvulle Suomen pääelinkeino. Tiloja on Pekka Pekanpojan alkuperäisestä alueesta siirtynyt aikojen kuluessa muidenkin sukujen viljeltäviksi.

Kiuruvesi on vesistön latva-alueilla. Valmiita peltoja ei Pekka Kärkkäisellä ja hänen jälkeläisillään ollut odottamassa 1500-luvun alkupuolella, vaan niitä oli tehtävä kovalla työllä niin Kärkkäisten kuin muidenkin tulijoiden. Pellot olivat hyvinkin kivisiä pitkään vielä 1900-luvulle saakka, kunnes peltoja ja niiden keskelle hevos- ja käsivoimin kerättyjä kivikasoja raivattiin konevoimin peltojen reunoille, mikä mahdollisti salaojituksen. Pekalla ja hänen jälkipolvillaan on osuutensa siinä, että Kiuruvedellä on nykyään pohjoiseen sijaintiinsa nähden poikkeuksellisen paljon peltoalaa. Se lienee osasyy siihen, että Kiuruvesi oli pitkään Suomen suurin maidontuottajapitäjä.

Suku on laajentunut 1500-luvulla tunnetuista Kärkkäis-asuinalueista muita alueita enemmän Kiuruvedellä. Näiltä vanhimmilta, edellä mainituilta, sekä myöhemmin syntyneiltä Kärkkään ja Kärkkäisten asuttamilta paikoilta vuosisatojen kuluessa sukua on levittäytyinyt mm. Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Pohjanmaalle.

Taloa perimättömät saattoivat perustaa torpan tai hankkia elantoaan renkeinä ja piikoina. Jotkut lähtivät etsimään viljeltävää tilaa muualta. Pohjois-Karjalassa autioitui tiloja Ruotsin ja Venäjän vuosisatoja kestäneiden sotien ja vainolaisuuksien vuoksi. Joitakin Kiuruveden Kärkkäisiä lähti Ruotsi-Suomen rajan siirtyessä v. 1595 Täyssinän ja v. 1617 Stolbovan rauhan jälkeen idemmäksi Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen. Jotkut joutuivat sotaväenotoissa sotilaiksi.

Iso- ja pikkuviha kurittivat koko Suomea, mutta erityisesti maan itä- ja kaakkoisosia. Venäjän puolelle rajaa jääneet alueet tyhjenivät asukkaiden paetessa vihollisuuksia Suomen puolelle ison- ja pikkuvihan aikana, viimeistenkin paetessa pikkuvihan ja Kaakkois-Suomen menetyksen jälkeen v. 1743. Suomen sodan ja Haminan rauhan jälkeen v. 1809 raja siirtyi taas itään päin, ja autonomian ajalla myös Viipuri tarjosi työtä joillekin. Kiuruveden Kärkkäisiä on siirtynyt myös länteen päin, Pohjanmaalle, meren yli Amerikkaan ja Ruotsiin. Elinkeinorakenteen pitkään jatkunut muutos on tuonut Pekka Kärkkäisen jälkipolvia myös Etelä-Suomeen erityisesti 1900-luvun loppupuolella.

Jotkut siirtyivät perinteisestä maanviljelystä porvarisammatteihin. Aikalaiset 1900-luvulla Kiuruvedellä muistavat ainakin Ambro Kärkkäisen kaupan ja Timo Kärkkäisen sahan. Lasten koulutusmahdollisuuksien parannuttua yhä useampi on hakeutunut koulutielle. Pekka Kärkkäisen jälkipolvien ammattirakenne on muuttunut paljon siitä ajasta, jolloin hän silloisia "valtateitä" eli vesireittejä, pitkin soutaen tuli ja toi mahdollisen pienen perheensä v. 1540-luvulla eräiksi ensimmäisistä vakinaisesti Kiuruvedelle muuttaneista asutuksen perustajista. 

Kärkkäinen ja Kärkäs sukunimiä on ollut 1900-luvun lopussa eniten Pohjois-Savossa, sitten Etelä-Savossa Rantasalmen seudulla ja Pohjois-Karjalassa Lieksan seudulla.

Lähteitä:

Hämeen historia I. Esihistoria ja keskiaika. Hämeen historia II. Noin vuodesta 1540 vuoteen 1721. 1957. Hämeen heimoliitto. (S. 29-59, 113.)

Korhonen, Ilkka. 1979. Vanhan Rautalammin asuttaminen 1500-luvulta 1630-luvulle. ( Pro gradu -työ.) Helsingin yliopiston historian laitos. Suomen historia.

Kortelainen, Pertti. 1987. Kärkkäisten suku II. Kärkkäisten sukuseura r.y.

Kärkkäinen, Hannu K. 2000. Tulisieluinen mies. Merkintöjä "Äänekosken Keisarin" elämästä. Espoo: Hankimi Oy.

Längelmäveden seudun historia II. Sahalahden historia II. 1954. Työvaliokunta: Eino Jutikkala, Lauri Kuusanmäki, Paavo Viljanen ja Martti Mikkola.

Maanmittaushallituksen maakirja- ja uudistusmaakirja-arkisto ja Kalliojärvenkylän isojakokartat selityksineen (D 13 1/1-16) sekä alueen peruskartat.

Mäntylä, Eero. 1976. Hattulan historia. Hattulan kunta

Närhi, Pentti. 2000. Osa Kärkkäälää historian kuvastimessa. Osuuskunta Kärkäs. (S. 34-53.)

Pirinen, Kauko. 1982. Savon historia II:1. Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534-1617. Kustannuskiila Oy.

Pöksyläinen, Juho. Noin 1932-33, ei vuosilukua. Kiuruveden historia. Alkuperäinen käsikirjoitus Suomalaisen Kirjallisuuden seuran arkistossa, Helsingissä. Konekirjoitusasuiseksi saatettuna Kiuruveden kirjastossa.

Pöyhönen, Juhani. 1998. Suomalainen sukunimikartasto. Suomalaisen Kirjallisuuden seura.

Saloheimo, Veijo A. 1980, 2. painos. Rautalammin historia.

Soininen, Arvo M. 1954. Rantasalmen historia. Rantasalmen seurakunta ja kunta.

Soininen, Arvo M. 1961. Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa . (Väitös.) Suomen Historiallinen seura: Historiallisia tutkimuksia LVIII.

Suvanto, Seppo. 1995. Yksilö myöhäiskeskiajan talonpoikaisyhteiskunnassa. Sääksmäen kihlakunta 1400-luvun alusta 1570-luvulle. Suomen Historiallinen seura.

Voionmaa, Väinö. 1947. Hämäläinen eräkausi. WSOY.

Päivitetty 17.11.2009